OAJ:n hallitus on valinnut OAJ Uudenmaan alueasiantuntijaksi ajalle 23.8.2023-31.7.2024 Minna Mouhun Sipoosta.
Alueasiantuntija Minna Mouhu esittäytyy
Kiitän lämpimästi valinnastani OAJ:n Uudenmaan alueyhdistyksen alueasiantuntjiaksi. Olen aloittanut tehtävässä 23.08.2023 eli olen aivan tuore. Työskentelen Sipoossa musiikin aineenopettajana yläkoulussa ja lukiossa sekä JUKO:n pääluottamusmiehenä. Opettajana ja edunvalvontatehtävissä en sitä vastoin ole kovinkaan tuore, sillä työkokemusta alalta on jo yli 20 vuotta ja olen kelpoinen aineenopettaja, luokanopettaja ja erityisopettaja.
Kasvatuksen, koulutuksen ja opettajien arvostusta tulee vaalia huolella. Parhaiten se tapahtuu huolehtimalla opetusalan riittävistä resursseista ja asiallisista työolosuhteista, jotka mahdollistavat laadukkaan työn tekemisen. Koulutetut, hyvinvoivat opettajat ovat paras opetuksen laadun tae. Vaikka opetusalalla sekä valtakunnallisesti että paikallisesti tapahtuu paljon; on uudistuksia, muutostoiveita ja hankkeita, pitää silti mielessä olla aina kirkkaana perustehtävämme. Alueasiantuntijana tulen seuraamaan keskustelua opettajien perustehtävistä ja koulutuksen resursseista sekä ylläpitämään positiivista puhetta alastamme.
Uskon yhdessä toimimisen voimaan. Pyrin edesauttamaan yhteistyötä eri opettajaryhmien ja yhdistysten välillä alueellamme. Olen kuulolla ja kuuntelen. Vaikutan ja vaikutun.
Toivottavasti tapaamme mahdollisimman monen kanssa alueyhdistyksen järjestämissä tapahtumissa ja koulutuksissa!
Toivotan antoisaa syksyä kaikille jäsenillemme!
Minna Mouhu
Alueasiantuntija
OAJ:n Uudenmaan alueyhdistys
minnamouhu@gmail.com